Evankeliumi

 

Meidän suurin toiveemme on se, että ihmiset oppivat tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti. Jumala on luonut meidät ja rakastaa meitä hyvin paljon. (1 Moos. 1:1) Hän antoi meille elämän ja ansaitsee meidän kiitollisuutemme ja rakkautemme.

Me olemme kuitenkin valinneet kieltäytyä tottelemasta Häntä ja tekemään syntiä Häntä vastaa. Me olemme kaikki tehneet syntiä emmekä ole valinneet sitä, mikä on oikein. (Room. 3:23) Me emme välttämättä ole naapureitamme syntisempiä tai sitten olemme tehneet niin paljon pahempia asioita kuin kukaan muu. Sillä ei ole väliä. Me kaikki olemme syyllisiä Jumalan edessä. (1 Joh. 1:8)

Jumala on täydellinen ja täysin hyvä. Hän on aina oikeassa ja aina tasapuolinen. Jumala ei suvaitse syntiä. Hän ei voi jättää huomioimatta sitä, että me olemme valinneet olla tottelematta Häntä. Raamattu sanoo, että “synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Tämä tarkoittaa sitä, että kuolema on oikeudenmukainen palkkio meidän väärille teoillemme. Se on meidän ansaitsemamme rangaistus.

Jeesus, Jumalan ainoa oikea Poika, tuli maan päälle ja eli synnittömän elämän. Hänet ristiinnaulittiin, vaikka Hän oli täysin viaton. Hän kärsi sen rangaistuksen, jonka me olemme ansainneet. Jeesus oli täydellinen uhrilahja. Hänet laitettiin meidän paikallemme ja Hän kärsi kuolemanrangaistuksen meidän puolestamme. (Room. 5:8)

Jeesus ei kuitenkaan pysynyt kuolleena. Kolmen päivän jälkeen Hän nousi kuolleista ja myöhemmin Hän nousi taivaaseen. Jeesus palaa takaisin maan päälle hakemaan kaikki ne, jotka uskovat Häneen Vapahtajanaan.

Jeesus kuoli sinun puolestasi. Saat vapahduksen pyytämällä Jeesukselta anteeksi syntejäsi. Jos kadut syntejäsi ja olet valmis kääntymään niistä pois, Jeesus antaa sinulle anteeksi. Sillä ei ole väliä, mitä olet tehnyt. Jos pyydät Jeesukselta anteeksi, Hän ei torju sinua. Syntien katuminen tarkoittaa kuitenkin synnistä pois kääntymistä. Sinun pitää katsoa elämääsi, myöntää olevasi syntinen ja aidosti haluta lopettaa synnin tekeminen ja pyytää Jumalaa antamaan sinulle syntisi anteeksi. Jumala lupaa antavansa sinulle anteeksi.

Kristinusko ei tarkoita tietyssä kirkossa käymistä tai miten vanhempasi kasvattivat sinut tai missä maassa sinä synnyit. Kristittynä oleminen tarkoittaa sitä, että sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Hän on sinun Vapahtajasi. Se ei riitä, että pappisi tai äitisi ja tätisi uskoo Jeesukseen – sinun pitää uskoa Jeesukseen itse. Kukaan muu ei voi uskoa sinun puolestasi. He eivät voi katua sinun syntejäsi eivätkä kääntyä pois synnistä sinun puolestasi. Sinun pitää tehdä tämä itse.

Jeesus on kaikkialla kaiken aikaa. Hän kuulee sinua juuri nyt, jos pyydät Häneltä syntejäsi anteeksi. Käänny Hänen puoleensa nyt. Älä anna tämän mahdollisuuden mennä ohi, sillä meillä on aikaa niin vähän. Jos haluat rukoilla ja pyytää Jeesusta olemaan Vapahtajasi, voit sanoa esimerkiksi tällaisen rukouksen:

“Jeesus, minä tiedän, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Totuus on, että olen valinnut itse tehdä syntiä ja olen vastuussa omasta synnistäni. Tiedän, että olen ansainnut rangaistuksen väärien tekojeni takia ja ainoa oikeudenmukainen rangaistus on kuolemanrangaistus. Jeesus, minä uskon, että Sinä kuolit minun puolestani. Anna minulle minun syntini anteeksi. En voi peitellä syntejäni tai tehdä niitä tekemättömäksi. Sinä olet ainoa, joka voi pelastaa minut. Minä kadun syntejäni ja haluan kääntyä niistä pois. Tule elämääni, ota syntini pois ja näytä minulle, miten elän elämääni tavalla, joka on oikein ja Sinun Sanasi mukaista.”

Jos olet rukoillut näin, sinut on vapahdettu ja olet pelastettu! Sinun syntisi on nyt annettu kokonaan anteeksi ja olet uusi luomut Jeesuksessa. Olet nyt viaton Jumalan silmissä! Tervetuloa Jumalan perheeseen!

On tärkeää, että sinä kasvat suhteessasi Jeesukseen. Kuten missä tahansa muussakin suhteessa, sinun tulee viettää aikaa tämän henkilön kanssa oppiaksesi tuntemaan hänet paremmin. Opit tuntemaan Jumalaa paremmin lukemalla Raamattua. Meillä on täällä monia Raamatun opetuksia, jotka auttavat sinua tässä. On myös tärkeää käydä seurakunnalla, jossa opetetaan Raamattua. Näin voit puhua papin tai pastorin kanssa ja saada vastauksia niihin kysymyksiin, joita sinulla on. Seurakunnalla käydessäsi olet myös yhteydessä muihin kristittyihin, jotka rohkaisevat sinua.